Venus on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä, ja hänellä on laaja kokemus työskentelystä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tarvinneet tukea eri tavoin tai jääneet syrjään.
Nykyään hän työskentelee Alis-Lumenassa, jossa hän tukee nuoria aikuisia pääsemään lähemmäs työtä ja opintoja.
Hän on myös hyvin sitoutunut voimaannuttamiseen ja osallistavaan osallisuuteen liittyviin kysymyksiin.
Voitko kertoa meille hieman itsestäsi ja taustastasi?
Minulla on paljon kokemusta, ja se on suuri osa siitä, miksi olen mukana siinä, mitä teen. Se on suuri osa sitoutumistani.
Minulla on kymmenen vuoden kokemus mielenterveysongelmista, joiden vuoksi en ole voinut työskennellä tai opiskella. Aloitin opiskelun melko myöhään, ja toipumisen näkökulmasta palasin takaisin kaksivuotisen ammatillisen koulutusohjelman kautta.
Sen jälkeen aloin työskennellä päihdeongelmaisten ihmisten parissa laitoskeskuksessa. Tuona aikana olin melko varma siitä, että haluan jatkaa opintojani, ja olen ajatellut opiskella sosiaalityötä.
Parin vuoden kuluttua, kun olin toipunut tarpeeksi ja saanut hieman etäisyyttä, aloin opiskella sosiaalityöntekijäksi. Sen jälkeen aloin työskennellä lasten ja nuorten parissa sosiaalityöntekijänä. Sen jälkeen hain Alis-hankkeeseen.
Alis-projekti oli olemassa oleva hanke ennen kuin Lumena aloitti. Se alkoi vuonna 2018, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Kohderyhmänä olivat 18-29-vuotiaat nuoret aikuiset. Vuosien varrella se on kasvanut ja kehittynyt edelleen. Alis sai tuolloin osarahoitusta Södertäljen koordinaatioyhdistykseltä.
Kun Lumena aloitti toimintansa, halusimme ottaa mukaan yli 29-vuotiaita ihmisiä, joille näimme suuren tarpeen, ja alueellisen Lumena-hankkeen myötä Alis tuli osaksi sitä. Nyt meillä on Södertäljessä kaksi Lumenan ”haaraa”: Alis 18-29-vuotiaille ja Lumena 30+ vanhemmalle kohderyhmälle. Molemmat hankkeet toimivat kuitenkin samoilla menetelmillä ja samalla lähestymistavalla, jossa on työnohjaaja ja mentori.
Mikä on roolisi Lumena-hankkeessa nyt?
Luulen, että olemme ainoa hanke, jossa olemme jakaneet roolit. Työskentelemme tiiminä, jossa on työnohjaaja, joka tarjoaa IPS-tukea, ja mentori, joka toimii CM:nä/koordinaattorina kunkin osallistujan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että työnohjaaja keskittyy työhön ja opiskeluun ja mentori koordinoi niiden yhteydessä tarvittavaa tukea.
Tehtävään kuuluu paljon vuoropuhelua, koordinointia ja äänitorvena toimimista, ja autan yhteydenpidossa eri viranomaisiin.
Olen toiminut mentorina alusta lähtien ja olen ollut tässä tehtävässä neljä vuotta. Tehtäväni on työskennellä työnteon ja opiskelun esteiden tukemiseksi ja poistamiseksi. Tehtävään kuuluu paljon vuoropuhelua, koordinointia ja äänitorvena toimimista, jossa autan yhteydenpidossa eri viranomaisiin.
Tarjoan myös tukea voimaantumisessa, toimin eräänlaisena keskustelukumppanina, joka auttaa osallistumaan toverina, ja olen seurana. Autan myös tiedottamisessa, toimimalla siltana eri viranomaisten välillä ja edistämällä vallan tasaamista.
Minulle voimaantumisessa on kyse yksilön tarpeesta itsemääräämiseen ja periaatteessa mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämäänsä.
Miten kuvailisit voimaantumista?
Minulle voimaantumisessa on kyse yksilön tarpeesta itsemääräämiseen ja periaatteessa mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämäänsä. Olla oman elämänsä asiantuntija ja pystyä saamaan äänensä kuuluviin niillä tavoilla, joilla henkilö voi ja haluaa. Kyky muotoilla omia ajatuksiaan, tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan, eikä olla toisten esineellistämä. Toisin sanoen päästä eroon siitä, että muut tekevät sinusta tuomioita. Pystyä omistamaan oma tarinansa ja sitten käyttää sitä tuen muokkaamiseen sen ympärille, mikä on tärkeää ja toivottavaa. Olen myös sitä mieltä, että se on prosessi, ei mikään kiinteä asia. Luottamuksen löytäminen omiin kykyihin (vuorovaikutuksessa ja yhdessä jonkun toisen kanssa), koska se on usein perusta aktiivisemmalle toiminnalle ja omien valintojen tekemiselle. Ilman omaa ääntä on vaikea saada se kuuluviin muissa yhteyksissä muiden kanssa ja muille.
Tuntuuko sinusta, että monilla ihmisillä ei ole ollut tätä mahdollisuutta aiemmin?
Monet ilmaisevat, että kuunteleminen ei ole kiinnostanut tai kiinnostanut. Monien tapaamiemme ihmisten viitekehyksenä on koulu tai vanhemmat. Suuri osa puitteista on jo luotu, ja osallistujat yrittävät liittyä siihen, mitä on jo päätetty. Hankkeessa meillä on mahdollisuus luoda tila, jossa meillä ei ole odotuksia.
Tie työhön ja opiskeluun on paljon avoimempi, jotta voidaan luoda oikeat olosuhteet. Hankkeessa tutkimme yhdessä tietä sinne.
Mitkä ovat mielestäsi projektityöskentelyn edut?
Olemme huomanneet, että tarvitaan aivan erilaista vapautta, voimme sopeutua yksilöllisemmin. Meillä ei myöskään ole mitään erityistä kohderyhmää, paitsi että meillä on ikäryhmä. Emme myöskään toimi minkään muun viranomaisen puolesta.
Mitkä ovat mielestänne yleisimmät syyt, joiden vuoksi ihmiset putoavat pinteestä?
Jos tilanne on monimutkainen, minusta tuntuu, että kukaan ei halua kokonaisvaltaista näkökulmaa, ja tämä aiheuttaa yhteistyön puutetta.
Kokonaisvaltainen näkökulma ja yhteistyöhön liittyvät vaikeudet liittyvät toisiinsa. Yhteistyö itsessään ei ehkä ole vaikeaa, vaan kokonaisvaltaisen näkökulman puute ja yksilöllistäminen. Henkilön on sovittava tiettyyn malliin, ja erityisesti diagnoosijärjestelmässä on hierarkia.
Mikä on mielestäsi tärkeintä osallistujien osallistamisessa?
Kyse on siitä, että osallistujan oma tarina on koko ajan mukana, että hän saa äänensä kuuluviin ja että hän saa puhua siitä, mikä on hänelle tärkeää. Olen nähnyt, miten voimakasta tämä prosessi on, tarinan kokoaminen ja mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan ja päätöksentekijöihin omalla tarinallaan. Siinä on voimaa.
Koko kehys on osallistujan oma tarina, että hän saa äänensä kuuluviin ja että hän saa puhua siitä, mikä on hänelle tärkeää.
Miten olette onnistuneet motivoimaan osallistujia jakamaan matkansa?
Että on joku, joka välittää ja rohkaisee heitä jakamaan. Se viestii, että heidän kokemuksensa ovat tärkeitä ja että niillä on merkitystä. Se ei aina näytä siltä, että jotkut osallistujat ovat olleet kotona viisi tai kuusi vuotta, joissakin tapauksissa kahdeksan, ja he ovat olleet eristyksissä. Jotkut haluavat intohimoisesti kertoa ja jakaa sen jonkun kanssa, jota kukaan ei ole aiemmin kysynyt. Monet tuntevat myös voimakasta vihaa ja turhautumista siitä, miten yhteiskunta ja aikuisten maailma ovat pettäneet heidät.
Tietenkin toivoisin, että osallistujien osallisuutta lisättäisiin hankkeen päättymisen jälkeen ja että kaikissa nykyisissä toimissa keskityttäisiin voimaannuttamiseen.
Miltä haluaisit osallistujien osallisuuden näyttävän hankkeen lopussa?
Haluaisin tietenkin, että osallistujat otettaisiin enemmän mukaan hankkeen päättymisen jälkeen ja että kaikissa nykyisissä toimissa keskityttäisiin voimaannuttamiseen. Samoin toivoisin, että menetelmillemme ja lähestymistavoillemme annettaisiin enemmän tilaa ja edellytyksiä eri organisaatioissa. Että se ei olisi riippuvainen Lumenan kaltaisesta hankkeesta, joka ajaa sitä yksittäisenä asiana, toimintana tai tavoitteena.
Sekä tutkimukset että hankkeen tulokset ovat osoittaneet, että se on tärkeää yksilölle ja tehokasta työn ja opiskelun kannalta. Toivon, että hankkeessa mukana olleille osallistujille se on johtanut siihen, että he ovat halunneet jatkaa osallistumista joko jossakin järjestäytyneessä muodossa tai ihan vain itsekseen, omassa elämässään ja arkielämässään.
Lue osallistujiemme tarinat: Osallistujien tarinat - LumenaConecto ja katso myös osallistujaelokuva ✨.
FI 
SV 
EN 
ES 
AR 
TR